Kaikki mittaamisesta – helposti etäyhteyden avulla

Ota yhteyttä

Measure Solution Oy on mittaamiseen ja sen avulla kerättävän tiedon käsittelyyn erikoistunut yritys, joka palvelee asiakkaita  kaikkialla Suomessa. Avullamme keräät yhteen jo olemassa olevaa dataa ja hankit helposti asennettavilla antureilla lisää tarvitsemiasi mittaustuloksia.

 

Palvelumme esittää mittaustulokset selkeässä ja helposti ymmärrettävässä, graafisessa muodossa, jonka avulla saat hyvän käsityksen kiinteistön kunnosta. Kaiken aineiston, niin eri tavoin kerätyn datan kuin sen visualisoinnitkin, pidät tallessa helposti yhdessä paikassa, kehittämässämme tietovarastossa, joka räätälöidään tarpeisiisi sopivaksi.

Autamme mittaamaan

On helpompi hallita asioita, joista on mitattua tietoa. Olemme oikea yhteistyökumppani, kun tarvitset laadukasta ja ajantasaista mittaustietoa esimerkiksi veden kulutuksen selvittämiseen, kiinteistönhallintaan ja -valvontaan tai kiinteistönvälitykseen.

 

Olemme erikoistuneita mittaamaan kiinteistössä vallitsevia olosuhteita ja esittämään mittaamalla saadun datan selkeässä ja helposti ymmärrettävässä, graafisessa muodossa. Nykyaikaisilla laitteilla pystymme mittaamaan lähes mitä tahansa kiinteistöösi liittyvää asiaa. Voimme mitata esimerkiksi läsnäoloa, valon määrää tai melutasoa.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Autamme hyödyntämään olemassa olevaa dataa

Autamme myös hyödyntämään olemassa olevaa, muualta saatavaa dataa. Usein kaikki tarvittava data on jo saatavilla, mutta se on pirstaloitunut moneen eri järjestelmään. Tuomme tällöin olennaisen tiedon rajapintojen avulla yhteen tietovarastoon, jossa tieto ja siitä laatimamme visualisoinnit ovat tallessa ja helposti käytettävissäsi.

Lue lisää ratkaisustamme datan tallentamiseen

Autamme ymmärtämään dataa

Visualisoimme datan myös helposti ymmärrettävään muotoon. Visualisointi on datan jäsentämistä, analysointia ja esittämistä havainnollisessa muodossa. Yhteen tietovarastoon keskitetystä datasta on visualisointien luominen helppoa. Visualisoinnit myös säilyvät tallessa samassa tietovarastossa kuin datakin, mikä helpottaa niihin palaamista myöhemmin.

Kysy lisää

Mitattu tieto auttaa onnistumaan

Mitattua tietoa tarvitaan tavalla tai toisella lähes jokaisella toimialalla. Se mahdollistaa päätösten tekemisen oikean tiedon pohjalta. Tiedon avulla voidaan poissulkea huolenaiheita ja varmistaa, että vikatilanteisiin reagoidaan ajoissa. Mitatun tiedon avulla toimintaa voidaan myös kehittää oikeaan suuntaan. Laadukkaalla mittaustiedolla voidaan säästää kiinteistön ylläpitokuluissa ja ennakoida mahdollisia ongelmia.

 

Esimerkiksi kaukolämpöä voidaan ohjata etäyhteyden avulla tilanteeseen sopivaksi, ja vesimittareiden etäyhteydellä tapahtuva lukeminen auttaa havaitsemaan mahdollisia ongelmia jo ennalta. Hyvällä sisäilmalla puolestaan on useita positiivisia vaikutuksia. Hyvä sisäilma lisää viihtyvyyttä ja työtehoa, pitää huolta terveydestä, ylläpitää kiinteistön arvoa sekä pidentää kiinteistön elinkaarta. Mittaamalla sisäilman laatua voidaan varmistaa että rakennus myös pysyy terveenä pitkään.

 

Kiinteistönvälityksessä mittaustietoa taas voidaan käyttää myynnin tukena. Varmuus kohteen kunnosta helpottaa kiinteistön myyntiä ja lyhentää myyntiaikaa.

Lue lisää kaukolämmön ratkaisuistamme

Tarjoamme kaiken tämän

Asiakaslähtöiset ratkaisut

Mittausjärjestelmämme ja tietovarastomme ovat itse kehittämiämme, joten pystymme räätälöimään niistä juuri sinun tarpeisiisi sopivan ratkaisun.

Joustavaa palvelua

Saat meiltä joustavaa palvelua – vaikka avaimet käteen -periaatteella. Tällöin hoidamme kaiken, alkaen aina mittalaitteiden hankinnan tuesta käyttöönoton tukeen ja kehitystukeen saakka.

Data ja visualisoinnit yhdellä alustalla

Avullamme jo olemassa oleva data, itse keräämäsi data sekä datan visualisoinnit ja raportit ovat tallessa yhdellä ja samalla alustalla.

Yhteydenottokuvake

Olemme kumppanisi, kun etsit tarpeisiisi muokkautuvaa ratkaisua kiinteistöjen mittauspalveluihin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää